MIKÄ ON SUDENKUOPPA?
Tämän kevään tehtävät sekä tekstitaidon että esseekokeessa
olivat mielestäni hyvin kohtuulliset, mukana oli hyviäkin tehtäviä. Monen
onnistuminen olikin taas kerran kiinni siitä, miten onnistui tehtävän
valinnassa. Jotkut, kuten melkein aina, lankesivat ns. sudenkuoppaan. Ennenhän
susia metsästettiin kaivamalla maastoon kuoppa ja peittämälle se kevyesti ja
huomaamattomasti niin, että susiparka ei ansaa huomaa, vaan putoaa kuoppaan,
jonne se on mahdollista teurastaa. Suuri ongelma entisajan metsästäjille oli
tietenkin se, miten saada susi kulkemaan juuri kuopan kohdalta. Hyvä ratkaisu
oli kaivaa kuoppa suden kulkureitille, tehdä reitti houkuttelevaksi oikopoluksi
tai jopa laittaa syötti sopivaan paikkaan kuopan ylle.
Ei Ylioppilastutkintolautakunta tietenkään tahallaan
tällaisia sudenkuoppia tehtäviinsä tee, mutta niitä pakkaa syntymään
väkisinkin. Eikä YTL varmaan tahallaan halua abiparkaa teurastaa.
TEKSTITAITOKOKEESSA melkein kaikki abit valitsivat tehtävän
4. jossa piti tehdä noin 100 sanan tiivistelmä kolmen sivun mittaisesta
tekstistä. Tehtävä ei ollut kovinkaan helppo, vaikka se siltä saattoi tuntua.
Tekstiä ei saisi kopioida suoraan, mutta kun piti tiivistää todella paljon,
kopiointia oli hankala välttää, ja tiivistelmästä pakkasi tulemaan hyvin
luettelomainen. Toinen ongelmatehtävä oli tehtävä 2. Siinä pyydettiin:
”Vertaile sarjakuvaa Roope-setä ja katkelmaa saiturista: millä tavoin niissä
kuvataan suhtautumista rahaan?” Monet abit kirjoittivat innoissaan siitä, miten
Roope, Harpagon ja palvelija suhtautuvat rahaan, mutta unohtivat tehtävästä
yhden tärkeän ilmaisun: kuvataan. Siis pitikin vertailla sitä, miten rahaan
suhtautumista kuvataan.
ESSEEKOKEESSA sudenkuopaksi osoittautui hieman yllättäen
tehtävä 1. jossa sanottiin: ”Toisten mielestä koulunkäynti on liian helppoa,
toisten mielestä liian vaativaa. Mitä mieltä sinä olet?” Preliminäärikokeessa
oli vasta ollut hyvä aineistotehtävä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat koulumenestykseen,
ja muutamat abit joutuivat hieman harhaan ehkä muistellessaan tätä koetta. He
alkoivat kirjoittaa ylipäätään siitä, miten koulussa pärjätään tai ei pärjätä.
Kuitenkin tehtävässä annettiin selvä ohje: - - liian helppoa - - liian vaativaa
- -” ja juuri tästä näkökulmasta olisi pitänyt kirjoittaa. Tehtävän loppu:
”Mitä mieltä olet?” johti ehkä siihen, että tehtävää tulkittiin liian väljästi.
Toinen hankala tehtävä oli tehtävä 2: ”Missä, miten ja mitä
ihmiset lukevat?” Lukea-verbillä on kyllä suomen kielessä metaforinen merkitys
”lukea toista ihmistä”, ”lukea maisemaa”, mutta tässä tehtävässä haettiin
varmaan lukea-verbin tavallista merkitystä. Miksi tämä olisi pitänyt huomata?
Se onkin vaikea kysymys, mutta vastaus lienee siinä, että lukemistottumusten
muutoksesta on keskusteltu paljon mediassa viime aikoina – ja abinhan pitää
seurata aikaansa. Toivottavasti YTL:n tarkastajat hyväksyvät tehtävästä
väljemmänkin tulkinnan, onhan sanan merkitys oikeasti kahtalainen.
TEHTÄVISTÄ YLEISEMMIN ei ole paljon huomautettavaa, hyviä
tehtäviä ne olivat, ja hyvin Iin lukion abit niistä keskimäärin selvisivät,
kuten ennenkin. Tämän vuoden tehtävissä oli huomattavissa kyllä tietynlainen
”löysyys”. Niissä ei annettu kovin
tarkkoja rajauksia sille, mitä ja mistä näkökulmasta piti kirjoittaa, mutta
juuri tällähän testataan abin kypsyyttä: omaa ajattelua. Minusta äidinkielen ja kirjallisuuden
ylioppilaskoe on tällä hetkellä varsin hyvä mittari sille, mitä abiturientti
osaa. Jos abi seuraa aikaansa, huolehtii koulutehtävistään ja jaksaa nähdä
vaivaa kirjakielen sääntöjen noudattamisessa, niin kokeesta selviää kyllä
hyvin. Se, mihin pitäisi jo yläkoulussa kiinnittää huomiota, on kielenhuolto:
pilkkusäännöt ja virke- ja lauserakenteet ovat aika monelta nuorelta hukassa.
Toisaalta viesti opiskelijoille: jos kirjakieltä yrittää kirjoittaa vain
äidinkielen tunneilla, ei sitä voikaan kunnolla oppia – sitä pitää harjoittaa
jatkuvasti ja aina, kun siihen on tilaisuus. Jos ei jaksa kirjoitella,
kannattaa harrastaa lukemista!
Teksti: Teijo Liedes